Saksalaisen Continental Rengas Oy:n tytäryhtiö, Rengasmaailma Oy, on 2.5.2017 ostanut Konalassa, Vuosaaressa ja Lahdessa toimivan Rengasnet Oy:n koko osakekannan ja jatkaa sillä pitkän linjan panostustaan suomalaiseen osaamiseen.

Saksalaisella maailman suurimman talvirengasvalmistajan Continentalin investoinnit Suomeen jatkuvat: yhtiö investoi vahvasti Suomeen ostamalla kolme jälleenmyyntipistettä kattavan Rengasnet-myymäläketjun.

Continentalilla on renkaiden vähittäismyyntitoimintaa lähes kaikissa Euroopan maissa, ja meille tarjoutui nyt hyvä tilaisuus laajentaa nykyistä 13 liikkeen Rengasmarket- brandin alla toimivaa yritystämme, Rengasmaailma Oy:n toimitusjohtaja Sami Horto kertoo.

Vain omistaja muuttuu

Rengasnet-ketjun raskaan ja kevyen autokaluston rengaspalveluja tarjoavat liikkeet ovat keskittyneet eteläiseen Suomeen, ja täydentävät erinomaisesti jo olemassaolevaa pk-seudulla, Turussa, Tampereessa, Hämeenlinnassa ja Lappeenrannassa sijaitsevaa verkostoamme. Muutoksen jälkeen meillä on 16 omaa Rengasmarket-liikettä ja 19 Rengasmarket partner-liikettä, kertoo Horto.

Erityisesti raskaan kaluston osaajana tunnettu Rengasnet Oy työllistää sesonkivaihtelusta riippuen noin 17-40 henkilöä ja yrityksen liikevaihto vuonna 2016 oli lähes 3,5 miljoonaa euroa. Rengasmaailma Oy työllistää Suomessa 34 henkilöä.

– Tällä muutoksella ei tule olemaan henkilöstövaikutuksia Rengasnetissä tai Rengasmaailmassa, vaan toiminta jatkuu entisellään. Rengasnetin liikkeet muutetaan kesän 2017 aikana osaksi Rengasmarket-verkostoa, Horto summaa.

Rengasnet Oy:n toimitusjohtaja ja pääomistaja Jukka Kärnä jatkaa Rengasmaailma Oy:n palveluksessa.

 

Lisätietoja

Sami Horto
Toimitusjohtaja
Rengasmaailma Oy
puh. 040 729 5068
sami.horto@rengasmaailma.fi

Jukka Kärnä
Toimitusjohtaja
Rengasnet Oy
puh. 0400 645 265
jukka.karna@rengasnet.fi